Arkisto
Tältä sivulta löydät kaikki jutut julkaisupäivän mukaan.
- Työterveys epäili eturauhastulehdusta, mutta Teemu Kujala vaati tutkimuksia: ”Jotain siellä täytyy olla”Kun laihialainen valokuvaaja Teemu Kujala kertoi ihmisille sairastavansa syöpää, osa hiljeni täysin. Hän päätti murtaa syöpä-mörön kertomalla siihen sairastuneiden tarinoita kuvin ja sanoin.
- Alueen säästöille täystyrmäys Laihialla ja Vähässäkyrössä: ”Käyttäkää järkeä” – Suomen hallitukselle kehujaVaasan seudulla on suunnitteilla monenlaisia säästöjä, ja maan hallituskin kurittaa leikkauksilla kansalaisiaan. Mitä niistä kaikista ajatellaan Vaasassa, Vähässäkyrössä ja Laihialla?
- Moninkertainen Suomen mestari toteutti unelmansa Vaasassa – Harrastajat ylistävät: ”Kaikki on viimeisen päälle”Stefan Sellbergin intohimo biljardiin syttyi Hartmanin talon kellarissa 35 vuotta sitten. Pelaaminen vei hänet maailmalle ja lajin huipulle. Nyt hän kehittää alan toimintaa biljardisalin yrittäjänä.
- Vaasan kaupungin johtajien palkka nousi sadoilla euroilla kuukaudessa – Tällainen on heidän palkkansaVaasan kaupungin johtajien palkkausta muutettiin noin puoli vuotta ennen kaupungin säästötarpeiden julkistamista. Palkkamallin muutosta perusteltiin muun muassa johtohenkilöiden jatkuvilla työaikasaldojen ylittymisillä ja matalalla palkkatasolla.
- Vaasa löysi keinon työllistää pitkäaikaistyöttömiä, mummotkin tykkäävät – Luvut ovat lupaaviaVaasan kaupungin työllistämispalvelujen vetäjät kertovat, että kaiken tavoitteena on hyvä elämä. Samalla kaupunki saa vähennettyä pitkäaikaistyöttömistä aiheutuvia sakkomaksuja.
- Vaasan raju säästöohjelma jakaa mielipiteitä – Katso, miten valtuutetut kommentoivat säästöjäVaasan kaupunginvaltuutetut saavat pian ensimmäiset esitykset tulevista jättisäästöistä nähtäväkseen. Reportterin videohaastattelussa he kertovat, mistä puolueet voisivat säästää ja miten – ne, jotka uskaltavat niistä puhua.
- Sota jätti jälkensä Annaan, 21, mutta yksi haave säilyi ja sen hän haluaa toteuttaa SuomessaKaksi vuotta sitten Anna Kopylets lähti parhaan ystävänsä kanssa Ukrainasta kohti Vaasaa. Alku uudessa maassa on ollut vaikea, mutta nyt hän suunnittelee elämää Suomessa.
- Elina Kvist kävi Laihialla kerran ja perusti sinne yrityksen – Kotinurkissa vilisevät tuholaiset tuovat Alpo Noposelle leivänPerustamalla yrityksen voi työllistää ainakin itsensä. Hiusalan verkkokauppaa Laihialla pyörittävä Elina Kvist ja sepänkyläläinen tuholaistorjuja Alpo Noponen ovat tyytyväisiä valintoihinsa epävarmoista ajoista huolimatta.
- Aurinkopaneelit säästivät vaasalaisen taloyhtiön sähkölaskua odotetusti: ”Ei kaduta”Aurinkopaneeleita asennettiin viime vuonna ennätysmäärä Vaasan sähköverkon alueella. Jarkko Seppelin säästi niillä kesällä jääkaapin kulutuksen verran, Yrjö Seppälä aurinkokeräimillään puolestaan useita satoja euroja.
- Vaasan kaupunginjohtajaa on kosiskeltu muualle – ”En ole koskaan pitänyt tätä eläkevirkana”Viime vuoden aikana Vaasan kaupunginjohtajaa Tomas Häyryä on yritetty rekrytoida useita kertoja muualle Suomeen. Siihen on syynsä, hän sanoo.
- Asiakkaiden tunteet kuohahtavat TE-toimistossa, kouluissa erityislasten – Poliisi: Uhkaukset ovat siirtyneet verkkoonPoliisin mukaan uhkaukset kohdistuvat Vaasan seudulla yleensä kouluihin ja virkamiehiin. Pohjanmaan TE-toimistossa ja Vaasan kaupungilla työntekijöitä koulutetaan kohtaamaan uhkatilanteita.